vaippalainaamo-oulu@kodinkestot.fi


29. joulukuuta 2017

Uusi vuosi ja uudet kuviot

Yksi aikakausi jää taakse, sillä luovutin juuri Oulun kestovaippalainaamon seuraavalle hoitajalle. Reilun puolentoista vuoden aikana olen tavannut lukemattomia mukavia äitejä, odottavia äitejä, isiä ja vauvoja. Keittiön pöytämme ääressä on pohdittu taskuvaippojen imuvalintoja, villahousujen hoitoa, käytettyjen vaippojen ostamista ja vaippahuoltoa ihan alusta loppuun asti.

Tämä vuosi oli erityisen mukava, sillä saimme Limingantullin Prisman lahjoittamien sinisten ämpäreitten mukana lahjoitettua myös saamiamme lahjoitusvaippoja. Äitiyspakkausvaippoja ja muita lainaamon saamia käyttämättömiä lahjoitusvaippoja, sekä joitain kannatustuotteita, lahjoitettiin pitkin vuotta ilahtuneille lainaamon asiakkaille. Keväinen jäsenkampanjamme oli erityisen suosittu - se oli sitä aikaa, kun suosittuun M-pakettiin oli 3-4 jonottamassa! Avuksi riensi Lapuan lainaamo, joilta saimme ruuhkaa helpottamaan toisen M-paketin lainattavaksi.

Minkälaisia lainaamon asiakkaat sitten ovat olleet? Tänä vuonna asiakkaat ovat olleet joko aivan pikkuvauvojen vanhempia, jotka muutaman kuukauden ikäiselle vauvalleen haluaisivat uskaltautua kokeilemaan jotain ekologisempaa vaihtoehtoa. Heille lainaamo sopiikin erityisen hyvin, sillä Oulun lainaamosta saa tarvitsemansa opastuksen ja tuen kestovaippailun alkumetreille. Osa asiakkaista on ollut jo kokeneita kestovaippailijoita, jotka haluavat kokeilla tiettyjä lainaamon paketeista löytyviä vaippoja ennen ostopäätöstään. Meillähän on monipuoliset ja toimivat vaippapaketit ja rehellisesti sanottuna aivan törkeen hyvät imut paketeissa!

Kiitos kaikille rikostovereille: asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! Siirryn kohti uusia haasteita ja jätän hyvillä mielin Oulun kestovaippalainaamon Annin huoltoon! Sama sähköposti toimii edelleenkin.

Tervetuloa lainaamoon: vaippalainaamo.oulu@gmail.com


Heipat ja mukavaa uutta vuotta,
Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti