vaippalainaamo-oulu@kodinkestot.fi


2. lokakuuta 2013

Historian havinaa vaippalainaamon alkutaipaleelta

Aivan alussa, Oulun vaippalainaamon ensimmäisinä vuosina, lainaajat käyttivät ahkerasti sanan säilää. Lainaamopaketeissa oli infokansion välissä pieni ruutuvihko johon sai kirjoittaa terveisiä ja palautetta lainaamoon ja vaippoihin liittyen. Seuraavat tekstit ovat näitä alkuaikoina ja aina välillä vielä myöhemminkin lainaamopakettien mukana olleista viestivihoista. Nimet on poistettu, mutta jos siitä huolimatta tunnistat itsesi ja haluat sen paljastaa niin laita viestiä :) Alla olevat otteet ovat lainaamon ihan ensimmäisten asiakkaiden kommentteja loppuvuodelta 2008. Viestit olivat kullanarvoisia lainaamon kehittämistä ajatellen, kuten silloisen lainaamonhoitajan kommenteista voi lukea.

Lainaamon alkuajoilta on jäänyt ensimmäiselle lainaamonhoitajalle mieleen erityisesti se aivan ensimmäinen mieslainaaja, joka olohuoneen lattialla istuen kuuntele hienosti villahoususalaisuuksia ja opetteli harson taittelua. Äiti oli jäänyt vauvan kanssa kotiin. Myös moni muu lainaaja palautui mieleen viestejä lukiessa. Vuonna 2008 paketit koostuivat aluksi kannelliseen ämpäriin pakatuista vaipoista ja pesuaineista. Loppuvuoteen mennessä vaippalahjoituksia oli saatu sen verran enemmän että ämpärin lisäksi lainaajalle lähti mukaan myös kangaskassillinen vaippatavaraa.


OTTEITA LAINAAMOPAKETTIEN VIESTIVIHOISTA 2008

Hei tämä kestovaippalainaamo on loistava juttu! Säästää paljon rahaa kun saa tätä kautta kokeiltua erilaisia vaippoja. Meillä sattuikin eniten vahinkoja kertakäyttöisten kanssa. Nyt löytyi vaipoja ja kuoria joihin voi luottaa. Kiitoksia myös harso-opastuksesta. Niitä käytetään nyt paljon.



3,4kg painoisella pojalla kokeiltiin. Villahousupaketti tuntuu aika paksulta, rimppakintut sojottaa paketista tikkusuorina. ImseVimse imee ehkä huonoiten. Taskuvaippa ja (sisävaippa +) kuori tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Harsovaippa lisäimulla toimii myös. Ekana kotiyönä laitettiin kertakäyttövaippa joka kertaalleen vaihdettiin. Kasteli pahemmin sängyn kuin kestovaipalla. Nallet näkyy kuivuvan toivottoman hitaasti, joutuisi käyttämään kuivauskaappia. ImseVimsen kiinnitys on hankalaa, mies ei halua käyttää. Me taidetaan päätyä noihin taskuvaipoihin. Lisäimujen ompelu onnistuu itseltä. Ainakin yhdet villahousut talvea varten tuntuu järkevältä. Harsoja sitten kun muut on pyykissä.



N. 3,5kg tytölle kaikki vaipat olivat kooltaan sopivia. ImseVimset ja harsot eivät olleet mieluisia. Parhaiten toimi taskuvaippa. Tykkäsin enemmän tarrakiinnitteisistä kuin neppareista. Saa paremmin kiristettyä. Lisäimuista joutui aina miettimään mikä sopii minkäkin vaipan sisälle. Vaipat eivät ehtineet kuivua sitä mukaa kun olisi tarvinut käyttöön. Kiva, että pääsi testailemaan eri malleja!



Tämä vaippalainaamo on tosi hyvä juttu! :) Olen suositellut tätä myös ystävilleni. Kannattaa kokeilla.
äiti Tyrnävältä



Vaipat olivat liian pieniä n.5kg pojalle, vaikka poika olikin vasta n.5vko vanha :) En saanut täyttövaippoihin tarpeeksi imua jotta olisi pitänyt ja osa vaipoista ei mahtunut ollenkaan. Nyt tiedän että täytyy ostaa isompia vaippoja ja tarpeeksi imukykyistä imua (kuten bambua). Ruskovillan villahousuista pidin, vaikka niiden sattui "vahinko". Pissat tuli isän paidalle kantoliinassa. Syy taisi olla paine ja se että sisällä oli hiukan liian iso vaippa ja liian vähän imua :) Alan käyttämään tarrakiinnitteisiä sisätaskuvaippoja ja taskuvaippoja. Harsoja en osannut käyttää. Olisi pitänyt tehdä iso paketti jotta olisi toiminut.

LAINAAMONHOITAJA nro 1 KOMMENTOI:
Tämän viestin jälkeen alettiin tarkistaa lapsen iän lisäksi myös koko, jotta osattiin suositella oikea paketti lainaan. Aluksi otettiin vastaan paljon varauksia niin, että lainaajat itse ilmoittivat mitä pakettia olivat tulossa hakemaan. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi että useat kaipasivat ohjausta sopivan mallin lisäksi nimenomaan oikean vaippakoon löytämiseen.



Sain kyllä kestoilu- tai ainakin osakestoilukipinän kokeiltuani lainaamon vaippoja. Suosittelen.
äiti Oulusta



No niin. Alkaa meidän 12 päiväinen kokeilu olla loppusuoralla. Näin yhteenvetona voitaisiin sanoa: MITEN ME EI OLLA TÄTÄ AIEMMIN HOKSATTU?! Hurahdettiin kestoiluun kertaheitolla. Alun perin että ajattelin, että taskuvaipat on varmasti meidän juttu, mutta mutta... yllättäen villahousu+sisätaskuvaippa osoittautuikin meille parhaaksi yhdistelmäksi! Nyt n omat villahousut melkein valmiit ja toiset kirpparilta ostetut odottavat lanoliinitusta...
tyttö 6,5kk + äiti ja isi



Halusimme testata nimenomaan taskuvaippoja ennen siirtymistä kestovaippojen M/L-kokoon. Nyt käytössä on ollut sisävaippa + kuori/villahousu -yhdistelmät, joten ne olivat ennestään tuttuja. Löysimmekin taskuista suosikit: Niikki ja Made by Riina. Niissä oli lahkeensuissa suojaa ohivuodoilta. Muissa olikin ongelmana pissan karkaaminen lahkeesta tai matala malli. Mieskin innostui taskuista! Kiitos vaippalainaamolle tästä kokeilumahdollisuudesta! Nyt tietää mitä kannattaa etsiä, eikä tule hutiostoksia! Olispa tällainen mahdollisuus ollut 10kk sitten, kun ostimme ensimmäiset kestovaipat.
poika 10 kk perh.



Testikäyttäjä tyttö n.4kg pakettia lainatessa. Vaipat aikalailla sopivan kokoisia, ainoastaan Eemukka oli hiukkasen pienehkö. Nöttöset ja villahousut muotoutui suosikiksi. (Villakukat aivan ihanat :)) Myöskin Ruskovillat hyvät. Harsoja käytin leijataitoksella ja pötkönä kuoren kanssa. Hyvin toimi niinkin. Paketti kokonaisuutena oikein monipuolinen ja mukava lisä omaan, enimmäkseen harsoista, nauhavaipoista ja villahousuista koostuvaan vaippa-arsenaaliin. Imuja mukana myös mukavasti. Itse kokeilin eri kokonaisuuksia milloin minkäkin imun kanssa. Hommaan omaan vaippakaappiini lisää muotoonommeltuja vaippoja ja imuja myös sekalaisen kasan. Mukavasti homma selkiytyy kun saa kokeilla useampia eri malleja. Ainoa miinus on ettei villahousuille ole (infokansiossa) selkeää hoito/pesuohjetta. Itse tiesin miten toimia mutta jos ei ole mitään käsitystä... eli selkeä ohjeistus olisi tarpeen.

LAINAAMONHOITAJA nro 1 KOMMENTOI:
Tämän viestin jälkeen infokansioihin tuli kirjalliset ohjeet villahousujen pesusta ja huollosta. Suullinen opastus ei todellakaan ollut riittävää. Mitään katastrofaalista ei villahousuille kuitenkaan lainamatkoilla käynyt. Suurin onnettomuus lienee edelleenkiin huovuttamalla koristeltujen hahtuvapöksyjen yhteislanoliinikylpy vaaleitten villojen kanssa. Vapaaehtoinen lanoliinittaja oli kauhuissaan tuodessaan villalastin takaisin lainaamolle. Ja niin on, että edelleenkin huovutettujen pusuhuulien ääriviivat kuviottavat edelleenkin erään villakuoren takamusta.



Meillä ollaan kestoiltu syntymästä asti. Kaikki meidän vaipat ovat TSI-vaippoja. Nyt ollaan siirtymässä M-kokoon ja erityisesti halusin testata taskuvaippojen toimivuutta. Ja kyllähän ne toimivat. Suosikeiksi tuli Made by Riina, Niikki & BumGenius. Paketti antoi mahtavan mahdollisuuden testata aivan uusia vaippoja ja tapoja käyttää kestoja. Meille uusia tuttavuuksia oli All-in-one vaipat (en tykännyt), myökään pul-kuoria ei olla käytetty sisävaipoille (villikset pysyy edelleen suosikkeina). Hienoa että tälläinen mahdollisuus on olemassa. Ehdottomasti lanataan sitten joskus myös L-koon paketti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti