vaippalainaamo-oulu@kodinkestot.fi


1. helmikuuta 2012

Oulun kestovaippahulinat 5.5.2012!

Jee, eilen se varmistui: vaippahulinoiden päivämäärä nimittäin! :) Hulinat on lauantaina 5.5. Maikkulan monitoimitalolla, ja talkoolaisia kaivataan niin pienempiin kuin isompiin hommiin avuksi. Keskustelua Hulinoista käydään Kestovaippayhdistyksen foorumilla, jonne myös voi lisätä oman talkoolaisilmoittautumisensa. :)


Lisäksi muistuttelen, että toinen kestovaippailta on kuun lopussa, 21. päivä tiistaina, klo 17.30 eteenpäin. Ja lapsia saa olla mukana. :) Teemana Kestovaippailun ABC, ja porkkanana Viljamin Kestovaippaopas ;D
Eli siis, eka kerralla mukana olleet saivat jo täytellä pienen kyselyn, josta palkinnoksi saa Viljamin Puodin Kestovaippaoppaan, sekä lisäksi kyselyn vastausten avulla valmistuvan toisen Kestovaippaoppaan! :)
Nyt vielä olisi mahdollista oppaat napata itselleen, saapumalla helmikuun vaippailtaan ja täyttämällä kyselyn! ;)

Ja psst: Pakettien varausjonot ovat minimaaliset (lukuunottamatta pienintä pakettia)! ;)
Samoin neppipressi kaipaa käyttäjiä :) Neppejäkin on saatavilla.

FB:n kuvakansiossa on vielä isot kasat myytäviä poistovaippoja, joita saa tulla penkomaan myös lainaamolle kun ajasta sovitaan. :)
Löytyy niin sisävaippoja, pul-taskuja, aio, imuja, nauhavaippoja, villahousuja sekä pul-kuoria.

Kommentteja otetaan vastaan myös vuokrapakettien vaippa- ja imumäärien suhteen: onko nykyiset määrät ok, vai pitäisikö karsia paketit vielä pienemmiksi? Nyt olen tietoisesti pyrkinyt hieman pienempiin paketteihin päin, kuten voi ehkä huomata tuosta poistovaippakirppiksen vaippakasasta... :)
Mutta luonnollisestikin jos paketteja pienennetään, vähenee myös testausvalikoima, toisaalta taas liian suuri paketti jättivaippakasoineen voi lamauttaa lainaajan ja kestoilu jää ajatuksen tasolle. Kaksipiippuinen juttu, vai mitä?

Voit kertoa oman mielipiteesi asiasta joko tähän alle kommentoimalla, lähettää viestin palautelomakkeella tai sähköpostilla (vaippalainaamo-oulu@kestovaippayhdistys.fi), tai kommentoida FB-sivun seinälle.

Pakkasterveisin,
Ulla-Maija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti